Miten tässä käy aina näin?

Sekalaisia ajatuksia liittyen kaikkeen, mutta ei mihinkään

0.31 AM.
   Jotenkin tässä käy aina samalla tavalla. Päivisin en saa mitään aikaseks, mutta yöllä päässä alkaa pyöriä kaikkia mahtavia ideoita ja yhtäkkiä jostain löytyy järjettömän paljon motivaatiota tehdä kaikki rästissä olevat läksyt ja kouluhommat valmiiks. 

0.50 AM
   Vähän aikaa sitten sain tehtyä äikän esseen ja nyt päässä pyörii satoja ideoita. Käyn tällä hetkellä valokuvaus1 kurssia ja sain vähän aikaa sitten aivan liian monta hyvää ideaa portfoliooni varten, mutta eihän kukaan täysjärkinen lähde tähän aikaan kuvailemaan, right? Aikasemmin tänään sain mielestäni hyvän idean vastavalokuvaani. Voin sanoo, että mulla on hienoja ideoita ja visioita siittä miltä jokin näyttää, mutta en osaa toteuttaa niitä itseeni tyydyttävällä tavalla. On välillä ehkä enemmän kun hankalaa olla laiska perfektionisti.

0.57 AM
  Ajattelin ottaa kakkosvuodelle luovan kirjoittamisen kurssin, koska ryhmänohjaaja suositteli sitä mulle. Ja jos nyt tottapuhutaan niin rakastan kirjottamista. En välttämättä silti rakasta aineistoesseitä tai blogin pitämistä. Luova kirjottaminen kuulostaa mielenkiintoselta. Osaan tavallaan kirjottaa, mutta tuntuu siltä että mun esseistä puuttuu aina se rakenne mikä vissiin olis tavallaan tärkeetä niissä. Ajatus katkeilee aina kun pitäis tehä jotain tietyllä tavalla ja hukkaan usein sen tekstin punasen langan kun hypin ajatuksesta toiseen. Englanniks kirjoittaminen on jotain mistä oikeesti nautin. Ikäväkyllä mun tekstit on usein hyvinkin henkilökohtasia ja sen takia en esittele niitä kenellekkään. Tuntuu että paljastaisin ittestäni ja ajatuksistani aivan liikaa.

1.06 AM

Selailin just äskettäin kuviani kännykästä ja tajusin etten oo pitkään aikaan kuvannu kännykällä mitään oikeesti hienoo?? Koko laite täynnä selfieitä ja meemejä. Mitä on mun elämä. Löysin kuitenkin tän yhen kivan kuvan kivalta illalta joskus syksyltä. Kaipaan oikeesti noita viileitä syysiltoi ja auringonlaskuja. Fun fact, rakastan auringonlaskuja. Niissä on aina jotain maagista ja rauhottavaa. Plus auringonlaskun värit on jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa. Tällä hetkellä harkitsen kyllä erittäin vakavasti nukkumista.

Oispa talvellakin tälläsii auringonlaskui.

Journalismi 1, arvostelu

Hätkähdyttävä sekoitus amerikkalaista teinidraamaa sekä hauskoja tilanteita



      Elämäni seinäruusuna (The Perks of Being Wallflover) on tunteiden vuoristorata kutistettuna yhteen elokuvaan. 1990- luvun nuorten elämää, rankkoja aiheita ja nauhoitettuja kasetteja. Elokuvan pääosassa ihastuttaa nuori yläastetta aloitteleva poika Charlie (Logan Lerman), joka kamppailee elämässään monenlaisten vaikeuksien kanssa. Mitä tehdä, kun on leimattu koulun oudoksi pojaksi, menneisyyden tapahtumat pyörivät päässä, paras ystävä on lopullisesti poissa kuvioista ja vanhat tutut eivät edes tervehdi takaisin? Iloa yksinäisiin koulupäiviin tuo kuitenkin mukava äidinkielen opettaja. Sisäänpäin kääntynyt ja ujo Charlie ylittää itsensä juttelemalla puukäsityön tunnin pellelle, yläasteen viimeisellä luokalla olevalle Patrickille (Ezra Miller) ja tapaa samalla tämän upean siskopuolen Samin (Emma Watson). Kaksikko ottaa Charlien siipiensä suojiin ja tutustuttaa tämän uusiin ihmisiin, sekä kokonaan uuteen maailmaan.


       Ensimmäisissä juhlissaan Charlie kävelee vahingossa huoneeseen ja yllättää uuden ystävänsä Patrickin suutelemassa koulun suosituimman jalkapalloilijan Bradin kanssa ja näiden kahden suhdetta tullaan puimaan elokuvassa vielä myöhemmin moneen otteeseen. Sam on kaikkea mitä Charlie tytöltä toivoisi ja heidän välillään kipinöi useasti elokuvan aikana, mutta asioita mutkistavat Samin poikaystävä sekä Charlien kokemattomuus tyttöjen suhteen. Vuoteen mahtuu paljon niin hyvää kuin pahaakin ja vuoden kuluessa Charlie astuu hieman ulos kuorestaan ja saa jopa ensimmäisen tyttöystävänsä. Charlien ja buddhalaisen punkkarin Mary Elizabethin (Mae Whitman) suhdetta häiritsee Charlien palava ihastus Samiin. Elokuvan edetessä selviää jokaisesta hahmosta paljon uusia ja yllättäviä puolia. Kun uusien ystävien kanssa tulee riitaa, Charlie romahtaa täysin ja alkaa jälleen näkemään asioita. Aivan elokuvan lopussa selviää yllättäviä asioita myös Charlien menneisyydestä ja ihailemasta Helen- tädistä.


       Elokuva on tehty samannimisen kirjan pohjalta ja kirjan kirjoittanut Stephen Chbosky on myös käsikirjoittanut sekä ohjannut elokuvan. Elokuvan juoni on rakennettu mielestäni nerokkaasti ja takaumia on käytetty hyvin hyödyksi ja näin on luotu mielenkiintoinen tunnelma koko elokuvan ajalle. Myös musiikkia on käytetty hyödyksi upealla tavalla. Esimerkiksi elokuvan loppukohtaus on visuaalisesti napakymppi.



       Näyttelijöiden roolityössä tai hahmoissa ei ole mielestäni mitään valitettavaa. Jokaisesta hahmosta oli tehty omanlaisensa persoona ja pienet inhimilliset viat saivat hahmot tuntumaan oikeilta ja samaistuminen oli näin ollen helppoa. Millerin esittämä umpihomo ja hieman ylivilkas Patrick jätti kuitenkin persoonallisuudellaan päähenkilön toisinaan hieman varjoon. Logan Lerman on kuitenkin onnistunut pureutumaan ihmeen hyvin selkeästi skitsofreenisen Charlien rooliin. Emma Watsonin esittämän Samin persoonallisuus jäi välillä muiden hahmojen alle. Hahmojen aitouden tunnistin siitä, että löysin itseni vuorotellen naurahtelemassa tai tirauttamassa kyyneleitä hahmojen kommelluksien takia.



        Elokuvassa on mielenkiintoista myös tapa jolla Charlie ns. kommunikoi katsojan kanssa kirjoittamalla kirjeitä ystävälleen saamatta ikinä vastausta tai edes lähettämättä kyseisiä kirjeitä. Asioiden mennessä hyvin Charlie ei kirjoita, mutta huonojen jaksojen aikana hän kirjoittaa ystävälleen kuulumisistaan ja itse ymmärrän asian niin, että hän kirjoittaa elokuvan katsojalle. Elokuva on onnistunut kuvaamaan hyvin nuorten epätavallisen traagista elämää teini-ikäisiin iskevällä tavalla.



        Ensimmäisellä katselukerralla elokuva pistää varmasti jokaisen miettimään ja herättää toivottavasti jotakin tunteita. Juoni on nerokas, mutta joillekin hiukan monimutkainen. Elokuvan kolme kertaa katsottuani voin todeta että, jokaisella kerralla olen tajunnut juonesta jotakin uutta ja tarina on auennut enemmän. Tästä elokuvasta voisi kouluissa keskustella, sillä aiheet ovat varmasti sellaisia joista jokaisella on jotain sanottavaa. Mielestäni elokuva on onnistunut yhdistämään normaaliin amerikkalaiseen teinileffaan yllättäviä sävyjä luoden tasapainoisen ja katsomisen arvoisen kokonaisuuden.

Aino Seuranen 16G

Journalismi 1

Ennen journalismin kurssia kaikki ykköset kävi myös viestinnän perehdytyskurssin, jossa käytiin yhdessä läpi perusasioita, mutta en koe tällähetkellä tarpeelliseks kirjoittaa siittä. Joten hyppään suoraan ensimmäiseen journalismin kurssiini ikinä. Kurssi oli mielenkiintonen ja pääsi kirjoittamaan erilaisia artikkeleita. Olin aina myöhässä ja niin oli muuten myös mun palautuksetkin, mutta jotenkin kummallisesti sain silti kurssiarvosanaks 9.

Kurssin aikana kirjoteltiin arvostelu, kommentti, kolumni, uutinen, mielipide ja reportaasi. Blogiin ajattelin lisätä elokuva arvosteluni yhdestä lempileffastani.Teen siittä kokonaan oman postauksen, sillä siittä tuli ehkä turhan pitkä. Hups.

Late, as always

Tapani mukaan tajusin, että oon taas myöhässä aikataulusta.

Joohei tähän blogiin olis oikeesti tarkotus kirjottaa joskus jotain. Luutavasti mikään ei tuu tänne ajoissa, mutta enhän itsekkään oo ikinä ajoissa missään. 
Anyway oon Aino 16v Tampereelta, opiskelen Sammon keskuslukion viestintälinjalla ja sitä varten tää blogikin on. Tänne olis tarkotus kertoilla mitä viestinnän kursseja oon käyny, miten ne on menny ja lisäillä jotain tuotoksia tännekkin. Ehkä joskus innostun kirjoitteleen tänne jotain muutakin, mutta hyvin epätodennnäköistä se on.

Tässä kuva mun naamasta.