15/02/2017

Valokuvaus1

Kävin joulunaikoihin valokuvauksen 1 kurssin. Kurssi koostui lähinnä teoriasta ja photoshopin käytön opettelusta. Kurssin ns. lopputyönä oli tehtävä portfolio omista valokuvistaan. Valokuvat oli otettava omalla ajalla, jota vaikeutti talven pimeys. Kun pääsit koulusta, oli ulkona jo pilkkopimeää.
  Kurssi oli kuitenkin todella opettavainen, sillä kameran ja photoshopin perusasetukset jäivät mieleen. Oikeastaan ennen kurssia en ollut ikinä käyttänyt järjestelmäkameraa tai photoshoppia, joten kurssi antoi hyvät valmiudet tulevaisuutta varten. 
   Jotkin valokuvaustehtävät olivat hieman haastavampia ja aiheuttivat ongelmia, varsinkin kun olisin halunnut kuvata ulkona paljon enemmän. Lisäsin alle kuitenkin muutaman portfolioni kuvista.

Syksyn värit/värikäs

Valkoista valkoisella

Panoraama
 

No comments:

Post a Comment